
Cantus Mercurialiksen perustivat Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan jäsenet vuonna 1982. Nykyään kuorossa on nuoria naisia ja miehiä kauppakorkeakoulusta ja yliopistosta kaikilta vuosikursseilta. Mukana on myös hiljattain valmistuneita ja jopa yksi perustajajäsenkin. Tyypillinen esiintymisvahvuutemme on 25 laulajaa.
Cantus Mercurialikselle on aina ollut ominaista letkeä ja sosiaalinen asenne musiikkiin. Kompaktissa ja avoimessa yhteisössämme nopeasti kehittyvät pysyvät ystävyyssuhteet auttavat yhteissoinnin hiomisessa ja tekevät kuorostamme iskukykyisen lyhyessäkin ajassa. Harjoittelemme maanantaisin klo 19.00 kauppakorkeakoulun Mercatorilla sekä kaksi kertaa vuodessa järjestettävän mökkiviikonlopun aikana.
Kuoroamme on sen perustamisesta lähtien johtanut rautaisella ammattitaidolla ja rennolla otteella FM Hannu Wuorela. Hän toimii nykyään mm. Turun konservatorion rehtorina ja Suomen konservatorioliiton puheenjohtajana. Sibelius-Akatemian ja Åbo Akademin lisäksi Wuorela on opiskellut alaa Englannissa, Ranskassa ja muissa Pohjoismaissa. Kuoron vakio-ohjelmistoon kuuluu lukuisia Wuorelan sävellyksiä ja sovituksia.
Pyrimme etsimään ohjelmistoomme mielenkiintoista musiikkia valtavirran ja trendien ulkopuolelta ja mukauttamaan sen konserttitilanteeseen. Viime vuosina olemme esittäneet esimerkiksi suomalaisia ja virolaisia kansanlauluja Pietarin etnografisessa museossa, merihenkisiä tangoja Turun saaristossa, Sibeliuksen ja Rautavaaran joululauluja Turun Mikaelinkirkossa, vanhaa suomalaista musiikkia Kölnin tuomiokirkossa sekä huuruisia juomalauluja ravitsemusliikkeissä Pariisista Budapestiin.
Konserttimatkoja ulkomaille järjestetään keskimäärin kerran vuodessa, vuonna 2004 jopa kahdesti. Silloin esiinnyimme keväällä Tukholmassa yhdessä Kungliga Teknologkörenin kanssa ja syksyllä kiersimme Suomenlahden konsertoiden sekä Pietarissa että Tallinnassa. Tallinnassa toimivan Estonian Business Schoolin kuoron kanssa Cantus Mercurialiksella on jo useamman vuoden jatkunut vastavuoroisten vierailujen perinne. Aiemmin 2000-luvulla kuoromme on esiintynyt mm. Hampurissa, Kölnissä, Brysselissä ja joululaulufestivaaleilla Budapestissä.
Kotimaassa Cantus Mercurialis edustaa kauppakorkeakoulun ylioppilaskuntaa vuosijuhlissa, korkeakoulun avajaisissa sekä viimeksi keväällä 2010 kauppakorkeakoulun tohtoripromootiossa. Syksyllä 2010 kuoro osallistui myös Turun opiskelijakuorojen yhteisille festivaaleille.
Keväällä 2011 edessä on matka yhteispohjoismaiseen opiskelijakuorotapahtumaan Ruotsin Linköpingiin noin neljänkymmenen muun kuoron kanssa.