
Kavereiden kesken CM
Cantus Mercurialiksen perustivat Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan jäsenet vuonna 1982. CM:n historia ulottuu yli 35 vuoden taakse. Ensimmäisen 30 vuoden ajan kuoroa johti Hannu Wuorela. Siitä lähtien kuoromme on ollut paikka useille aloittaville kuorojohtajille, ja jokainen on tuonut oman tyylinsä ja jättänyt jäljensä kirjavaan ja äänekkääseen kuoroomme.
Kuoron menneet johtajat:
- Hannu Wuorela (1982-2013)
- Pekka Nebelung (2013–2015)
- Riku Laurikka (2015-2016)
- Pekka Nebelung (2016–2017)
- Tommi Penttinen (2017–2019)
- Kristina Bogataj (2019-2020)
- Ville-Veikko Hämäläinen (2020-)
CM:n toimintaan kuuluvat maanantaiharjoitukset, joissa valmistaudutaan joulu- ja kevätkonsertteihin. Kausi on myös täynnä pieniä keikkoja ja tapahtumia. Sekä syksy- että kevätkaudella järjestetään kuoroleirit, ja kerran viidessä vuodessa pidetään vuosijuhlat, joissa juhlitaan kuoromme historiaa alumniemme kanssa.
Konserttimatkoja ulkomaille järjestetään keskimäärin kerran vuodessa. Matkoja on tehty viime vuosina Ruotsiin, Viroon, Venäjälle, Saksaan ja vuonna 2007 myös Floridan aurinkoon. Matkoja järjestetään joko yhteistyössä paikallisten kuorojen kanssa, tai festivaalien merkeissä: Cantus on perinteisesti osallistunut NSSS (Nordic Student Singers’ Summit) kuorofestivaaliin, jota järjestetään kerran kolmessa vuodessa.
Kuoro on historiansa aikana myös levyttänyt tuotantoaan. Kuoron ensimmäinen levy julkaistiin vuonna 1986. Kuoron uusin teos on 25-vuotis juhlavuoden kunniaksi julkaistu Orgelbüchlein, joka sisältää J.S. Bachin joulunajankoraaleja. Kuoron levyjä voi tilata suoraan kuorolta puheenjohtaja@cantusmercurialis.fi.
Cantus Mercurialis esiintyy konserttiensa ja akateemisten juhlallisuuksien ohella myös muissa tilaisuuksissa. Meidät voi tilata esiintymään vaikkapa syntymäpäiville tai yrityksen pikkujouluihin. Kolmikymmenhenkinen kuoromme harjoittelee torstaisin klo 18.00 Mercatorin flyygelin äärellä. Jos olet kiinnostunut laulamisesta ja hyvästä meiningistä, olet tervetullut joukkoihimme!
Taiteellinen johtaja
Ville-Veikko ”V-V” Hämäläinen on turkulainen säveltäjä, sovittaja ja kuoronjohtaja. Hämäläisellä on monipuolinen musiikkitausta; hän luotsaa TSM Singerit -naiskuoroa ja Poptetti-lauluryhmää, sekä on toiminut Turun seudulla erinäisissä rock-yhtyeissä. Syksyllä 2020 hän siirtyy kokoaikaiseksi Cantuksen kuorojohtajaksi samalla aloittaen Musiikkipedagogin opinnot Turun AMK:ssa. Lue lisää →