Vuosi sitten odotin syyskuun toista maanantaita jännittyneenä. Olin päättänyt toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja liittyä kuoroon, ja tuona maanantaina olivat Cantus Mercurialiksen, tuttavallisemmin CeeÄmmän syksyn ensimmäiset harkat. En ollut koskaan laulanut kuorossa vaikka olinkin harrastanut musiikkia lapsuudesta lähtien, ja minua jännitti paitsi uusien ihmisten joukkoon meneminen, myös se, pääsisinkö ylipäätään kuoron riveihin. Kerrostalomme pahamaineisena suihkusopraanona en luottanut taitoihini ihan täysillä.

Kuten tavallista, jännitin turhaan. Kuoro otti meidät uudet laulajat vastaan hälisevänä, innostuneena, rönsyilevänä ja valloittavana. (Sittemmin olen oppinut, että tämä syksyn ensinäkemisen innostukselta vaikuttanut hälinä on ympärivuotista ja kantaa nimeä käkäily. Olen oppinut myös, että käkäily olisi parasta säästää harkkojen jälkeiseen istuskeluun läheisessä Proffan kellarissa.) Ensimmäisten harkkojen jälkeen olo oli upea, sillä tunsin ylittäneeni itseni, ja kaiken lisäksi kuorolaulu oli mahtavampaa kuin olin odottanut.

Syksyn pimeneviä iltoja lämmittivät koko kuoron harjoitusten lisäksi stemmaharkat, joihin kokoonnuimme sopraanojen kanssa usein sunnuntai-iltaisin. Laulettiin, juteltiin, syötiin suklaamuffineja (Kiitokset Tytille niistä maan makoisista muffineista, jos luet tätä!)  ja juotiin teetä sateen ropinan lyödessä tahtia. Stemmaharkoissa tuntui myös tavallaan helpommalta tutustua uusiin ihmisiin, kun paikalla ei ollut ihan niin isoa joukkoa.

Ensimmäiseen CM-vuoteen mahtui paljon kaikenlaista uutta ja mahtavaa. Alkusyksyn kuoroleirille kokoonnuttiin Kakskerran järvimaisemiin. Lounaaksi syötiin pitsaa, ja illalla rentouduttiin saunomalla ja uimalla, äänihuulet hellinä koko päivän laulamisesta — mikä ei tietenkään estänyt meitä laulamasta myös saunassa. Osallistuin kuoron 30-vuotisjuhliin, joissa juomalauluja veisasivat nykyisten kuorolaisten lisäksi kolmen eri vuosikymmenen alumnit. Heidän huulillaan oli yhä se kuuluisa CM-spirit, joka oli itselleni tuolloin vielä merkitykseltään vieras. Pääsin esiintymään kauppakorkeakoulun lisäksi muun muassa Akatemiatalolle, Tuomiokirkkoon ja kenties eksoottisimpana kaikista: joulukonsertoimaan Naantalin kylpylän uima-altaaseen. Hienot muistot on jättänyt myös Parkilla vietetyn saunaillan ohjelmanumero karaokeräppi. Tärkeimpänä kaikista ovat tietysti olleet kaikki ne huipputyypit, joihin oon vuoden aikana tutustunut. Vaikka Cantus Mercurialis toimii kauppakorkeakoulun suojissa, riveissämme on runsaasti laulajia myös yliopiston ja ammattikorkean puolelta.

Ensimmäiseen kuorovuoteen mahtui toki myös joitain epäilyksiä. Jännitin esiintymistä ihan kauheasti, ja ajattelin olevani varmasti ihka ainut, joka ei uskalla esiintyä edes näin isossa porukassa. Kannatti kuitenkin avata suunsa ja jutella esiintymispelosta muille kuorolaisille, sillä monet muutkin sanoivat jännittäneensä ennen ensimmäistä keikkaansa. Toiset myönsivät edelleenkin astuvansa lievästi tutisevin polvin yleisön eteen. Debyyttini CM:n riveissä tapahtui vasta joulukonsertissa, mutta silloin huomasinkin sitten, että muistin omat stemmani pienestä jännityksestä huolimatta. Nautin myös esiintymisestä, ja tuntuukin siltä, että kuoron kautta oon saanut uutta rohkeutta myös muihin esiintymistilanteisiin!

Viimeistään perinteiseen, ravintola Suomalaisella Pohjalla esitettyyn vappukonserttiin mennessä tunsin olevani täysiverinen, CM-spiritin valtaama ceeämmäläinen. Syksyllä kuoroa alkaa johtaa ihanan innostunut Pekka Nebelung, ja odotankin innolla, mitä syksy tuo tullessaan. Toivottavasti paljon uusia laulajia!

karoliina

Terveisin, Karoliina

CM-spiritin viemää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *